Ei amu läksi eloho Ol’ga Žukovan uz’ fol’klorkirj lapsile. Kirjan nimi om Itti-Totti. Kirj om tozi čoma da melentartuine. Sen kor’ om mujukaz, kirjav, čomiden kuvidenke. Kirj om bohat südäimištol, sigä om ilo-runod, lugetišed, näritused, kättepajod, lugetišed, runosarnad da erazvuiččed vändrunod. Kaik ned oma vepsän kelel. Enamb niišpäi om kirjutadud vepsän rahvahaspäi. Ende vepsläižed iloiteliba mugoižil runoil ičeze lapsid. Hö andoiba niid polvespäi polvehe. Runoiš om süvä südäimišt, miččes om ičemoi kelen heng da čomuz’. Kirjas oma čomad gerojad. Ol’ga Žukova kerazi nenid runoid hätken, sikš ku ned kaik oma erazvuiččil alapaginoil, hän vajehti niid da kirjuti kirjkelel. Erased runoid Ol’ga kirjuti iče. Hän tahtoi, miše norile mamoile, opendajile školoiš da päivkodiš oliži kebnemb opeta lapsid vepsän kel’he, miše hänen kirj tegižihe todesižeks abuks heile kaikile. Kundelkat pagin kirjan tegijanke Ol’ga Žukovanke.